|
|
|
Konttilassa toimii ulkoilu- ja hiihtokahvila nyt jo yhdeksättä vuotta. Tarjoamme kotoisten levähdystilojen lisäksi kahvilapalveluja ja paikanpäällä leivottuja leivonnaisia joka päivä ympäri vuoden. Näin myös kaikkina yleisinä juhlapyhinä. Järjestämme tilauksesta ruokailuja ja yksityistilaisuuksia mm. pikkujouluja ja syntymäpäiviä, kuten myös muitakin perhejuhlia tiloissamme sekä erilaisten työyhteisöjen TYKY-päiviä ruokailuineen. Meiltä voi ennakkoon tiedustella ryhmille välipalatarjoilua myös kahvilan aukioloaikojen ulkopuolella kaikkina viikonpäivinä. Paloturvallisuuden ja järjestyksenvalvonnan vuoksi: Pihapiirissämme oleva nuotiopaikka on varattavissa asiakasryhmien käyttöön tulien tekoa varten hintaan 15,-e/2 tuntia sisältäen polttopuut. Aukioloaikoina nuotiopaikka on em. tarkoituksessa yleisön käytettävissä 5,- e polttopuumaksua vastaan. Meiltä voi lainata nokipannua kahvinkeittoon tai muurikkaa letunpaistoon. Kahvilalle kuuluvat tuvan pöydät sisällä ja pyöreät puutarhapöydät ulkona, on varattu kahvilan asiakkaiden käyttöön. Emme toivo näissä pöydissä omien retkieväiden tai juomien nauttimista kahvilan aukioloaikoina. Alle 3-vuotiaiden lasten ruokailuttaminen omin eväin ja urheilun yhteydessä nautittavien juomien käyttö on toki sallittua sisälläkin.Mehu, kahvi ja tee hinnat sisältävät myös ilmaisen "santsi"-kupin. Vettä on asiakkaiden käytössä ilmaiseksi vapaasti. Käyttämällä kahvilamme palveluja tuet samalla Konttilan yli 6 ha:n kokoisen perinnemaisema-alueen kehittämistä ja hoitamista sekä tilamme eläinten ylläpitoa. Nämä kaikki kustannetaan kahvila- ja muusta toiminnastamme saaduilla varoilla. Alueelle on yleisöllä vapaa pääsy ja liikkumisoikeus kaikkialla ilman pääsymaksua, joten alueen niityiltä löytyy myös paikkoja retkeilyyn omin eväin. Myös kaupungin retkipöytiä on lähistöllä käytettävissä. Konttilassa voi tutustua alueen liikuntareittikarttoihin ja jaamme Konttilassa saatavilla olevia Kuopion kaupungin maksuttomia ulkoilukarttoja ja esitteitä muistakin retkeilykohteista. Opastamme myös mielellämme reittivalinnoissa. Pihapiirin luontonäyttelyaitassa voi myös käydä tutustumassa alueen maasto- ja ulkoilukarttoihin sekä tutustua Puijon saniaisiin ja muihin alueen luonnon ja geologian erikoisuuksiin. Arkisin, säävarauksesta tai muutoin yksityistilaisuusvarauksista johtuen, voi aukiolotilanteemme tarkistaa soittamalla p. 050-5954434 tai kysymällä sähköpostilla osoitteesta postit@konttila.fi tai http://www.konttila.fi/index15.html. TERVETULOA !! |