|
|
|
Pääsiäiskokko Kokonmäen Konttilassa joka vuosi Lankalauantai-iltana eli Pitkäperjantain jälkeisenä Lauantaina. Kokon sytytys illan hämärtyessä. Lankalauantaina, eli vanhan uskomuksen mukaan vuoden pahamaineisimpana päivänä, yritettiin pahoja voimia pitää ennen loitolla polttamalla suuria tulia valaisemaan pimeää yötä. Trullien kerrottiin silloin liikkuvan yöllä ja leikkelevän eläinten nahoista paloja ja säikyttelevän eläimiä niin, etteivät ne enää lypsä tai muni kunnolla. Kokon korkealle nousevien savujen uskottiin myös pysäyttävän noitien lennon. Konttila, eli aikaisemmin "Kokonmäen torppa", on saanut aikoinaan nimensä tilan yläpuolisen Kokonmäki-nimisen mäenharjanteen mukaan. Kokko-alkuiset paikkojen nimet viittaavat näillä paikoilla toimitettuihin muinaisiin tulijuhla- ja kokonpolttomenoihin. Konttilan pääsiäiskokossa poltetaan vuosittain alueen hoidossa kertynyttä roskapuuta, maahan pudonneita kuivia oksia ja hakkuutähteitä hoidon yhteydessä alueelta poistetuista puista. Haluammekin vanhoja perinteitä kunnioittaen toivottaa kaupungin väen ja naapurit lähiseudulta tervetulleiksi viettämään pääsiäiskokonpolttoiltaa Konttilaan joka vuosi Pitkäperjantain jälkeisenä lauantaina eli lankalauantaina illan hämärtyessä. Kokon sytytyksen ja tilaisuuden alkamisen kellon aika ilmoitetaan joka vuosi erikseen kotisivuillamme sekä Savon Sanomien lehti-ilmoituksella. Ennen kokon sytyttämistä meillä on mahdollista käydä rekiajelulla ja ostaa syötäväksi lammaskaalikeittoa ja muurinpohjalettuja sekä pannukahvia. Torppakahvila on myös auki koko illan ja sisältä voi ostaa kahvileivonnaisia ja mm. tilan omaa hunajaa. Myytävänä on myös makkaroita paistettaviksi nuotiolla tai kokkotulilla. Lapsille ohjelmassa on myös pääsiäismunien etsintäkilpailu 5,-e/lapsi hintaan, missä kaikki saavat jonkun palkinnon. Parhaimmille tietysti isot suklaapääsiäismunat. Koirapulkkakyytiä voi myös kokeilla 3,-e/lapsi hintaan. Kokko sytytetään vasta hämärän saapuessa klo 20.30 jälkeen. Tilaisuuteen voi siis tulla esim. lasten kanssa jo vähän aikaisemmin tai sitten vasta katsomaan sytytyshetkeä. Tilaisuus jatkuu sytytyksen jälkeen niin kauan kuin kokko palaa. Katso ajo-ohjesivulta vinkkejä saapumiseen Konttilaan. TERVETULOA!!
|